

|
Lehdistötiedote 6.10.2010 Rittalin uusi toimitusjohtaja Ari Tervo: |
|||||
|
Tulo osaavaan taloon motivoi Rittal on saanut joukkoonsa uuden toimitusjohtajan Ari Tervon 1.10. alkaen.
”Rittal toimii vakaan kasvun alalla. Olemme markkinajohtaja monella tuotealueella, mikä kertoo asiakkaiden suuresta luottamuksesta. Energiatehokkuus ja ympäristökysymykset ovat päivittäin esillä kaikkialla. Me osaamme tarjota asiakkaillemme heidän liiketoiminnalleen parhaat ratkaisut, jotka tuovat suoria kustannussäästöjä”, |
![]() |
||||
|
Ari tulee Rittalille Siemensiltä, jossa hän vastasi Suomen ja Balttian myynnistä, vertikaaliliiketoiminnasta sekä viimeisimpänä teollisuuden IT-ratkaisuista ja -palveluista Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Siemens lukeutuu Euroopan johtaviin alan yrityksiin, globaalissa mittakaavassa se on kymmenen parhaan joukossa.
Ennen seitsemän vuoden työrupeamaa Siemensissä Ari työskenteli ABB:lla kymmenen vuotta, viimeksi nimikkeellä Group Vice President. ABB:lla hän vastasi Nokian globaalista asiakkuudesta, jota ennen pitkän tovin Metsäteollisuuden parissa.
”Uraani on mahtunut myös kolme työkomennusperiodia: Thaimaassa, Japanissa ja Filippiineillä. Ne opettivat ennen kaikkea kansainvälistä projektinjohtoa. Kokemus erilaisista kulttuureista ja tavoista toimia on ollut suureksi hyödyksi johtamisessa ja ongelmien ratkaisussa”, Ari kertoo.
Työ alkaa kuuntelulla Tervo näkee tärkeimpänä motiivina Rittalille siirtymisessä halunsa kehittyä johtajana. Hän on käynyt useita esimies- ja johtamisohjelmia, joiden tärkeimpänä oppina hän pitää kuuntelutaitoa: ”Uuden johtajan tärkein ominaisuus on pitää herkät korvat henkilöstön, asiakkaiden ja omistajien suuntaan. Ilman tätä taitoa ei kukaan pysty tekemään oikeita päätöksiä.” Miten Arin vapaa-aika sitten kuluu? ”Vaimon, lasten ja pitkän matkan juoksun parissa. Suurimman osan vapaa-ajastani kuljetan 6- ja 12-vuotiaita tyttäriäni liikunnallisiin harrastuksiin. Kun aika sitten sallii, vedän jalkaan lenkkarit ja lähden lenkille. Kuten aika moni muukin, niin myös minä olen myyty puolikkaiden ja kokonaisten maratonien edessä”, Ari Tervo naurahtaa. Arin tavoittaa jatkossa numerosta 050 301 4295 sekä sähköpostin kautta ari.tervo@rittal.fi. Linjat ovat auki kaikille.
|
|||||