|
- RimatriX5-ratkaisun valtti on modulaarisuus. Se kasvaa joustavasti tarpeiden mukaisesti. Ennakoimme jo hankintavaiheessa myös tulevia tarpeita. Pohjois-Karjalan keskussairaalan laajennus on juuri alkanut, ja kun se 2009 valmistuu, tarvitsemme viimeistään silloin lisäkapasiteettia, sanoo Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän tietoverkkoasentaja Hannu Pyykkö.
- Esimerkiksi Rimatrix5:n virranjakelujärjestelmä on muunneltavuudessaan ja laajennettavuudessaan loistokeksintö.
Varmennettu sähkönsyöttö takaa häiriöttömän toiminnan
Virranjakelun turvaaminen on kriittinen tekijä sairaalaympäristössä. Toiminta ei saa katketa vikaantumistilanteissakaan. Sähkön saanti on varmennettu PKSSK:n konesalissa redundantilla sähkönsyötöllä.
- Vanha järjestelmä oli yhden UPSin varassa. Nyt kun UPS-varavirtalähteitä on käytössä kolme, olen kieltämättä nukkunut yöni hieman paremmin, Hannu Pyykkö tunnustaa hymyillen.
Vuonna 1994 käyttöönotetussa konesalissa oli aiemmin ilmajäähdytys. Palvelinmäärän ja pakkaustiheyksien jatkuvasti kasvaessa konesalin jäähdytysilma oli pudotettava +10 asteeseen alati kasvavan lämpökuorman hallitsemiseksi, jolloin konesali oli viileä ja vetoisa työskentelytila.
Työskentelyolosuhteet paranivat
Saneerauksessa konesaliin asennettiin suljettu vesikiertojärjestelmä vanhan jäähdytysjärjestelmän jäädessä konesalin varajäähdytysjärjestelmäksi.
Nestejäähdytyksen hyötysuhde on koko tilaa jäähdyttäviä ilmastointilaitteita huomattavasti tehokkaampi, koska nestejäähdytys kohdentuu palvelinkaappeihin. Näin myös konesalin muu lämpötila säilyy normaalilämpöisenä. Palvelinkaappien lämpötilaa valvotaan CMC-etävalvontamoduulin avulla, joka lähettää etähälytyksen, jos kaappien lämpötila alkaa nousta.
- Konesalin työskentelyolosuhteet ovat parantuneet merkittävästi paitsi lämpötilan, myös melutason osalta. Melutaso putosi huomattavasti, kun vanhat reikäovelliset palvelinkaapit vaihdettiin uusiin suljettuihin palvelinkaappeihin, Hannu Pyykkö kertoo.
- Tavoitteemme toteutuivat projektissa. Saimme sen, mitä lähdimme hakemaan. Yhteistyö Rittalin kanssa on toiminut erittäin hyvin. Käyttäjälle on helppoa, kun tuki on yhdessä paikassa ja on tutut yhteyshenkilöt, joiden puoleen voi kääntyä kaikissa asioissa, Hannu Pyykkö sanoo.
|
|